
Arkeni ihmeitä. Musiikkia, tuskailua ja hempeilyä sävellysten ja ihmissuhteiden parissa.
On siis nyt.
Mulla on työ, jonka kehitin itselleni.
Mulla on paras poikaystävä
Mulla on joskus ahdistava olo.
Silti mä olen onnellinen.
Kirjoitin kolme runoa.
Ne olivat hyviä. Yleensä kirjoitan vain, jotta saisin sävellykselle tukea. Jotain laulettavaksi.
Mutta nyt kun keskityin, tuli hyviä.
Tänään myös satoi ensi kerran oikeasti lunta! Vieläkin sataa.
Ihanaa!
Viikonloppuni oli mahtava!
Perjantaina kirjoitin koulujuttuja, kävin Body pumpissa ja näin Hemukkaa.
Bodypump oli siis jo seiskalta aamulla, mutta onneks menin maman kanssa, joten ei tarvinnut kun nousta, hypätä autoon ja urheilla. Tiesin heti, että paikat tulevat sairaan kipeiksi, vaikka kuinka venyttelisin.Illalla näin Hemukkaa. Syötiin Bali haissa, kierreltiin kaupungin illassa ja ostettiin miljoonat korvikset ja Stupidosta The xx yhtyeen levy. Oli mukavaa.
Lauantai olikin sitten parhautta täynnä! Kävin testaamassa Yin Hot Joogaa. Eli reilussa 30 asteessa syvävenytellään ja päästään lähes meditatiiviseen tilaan. Sessio kesti 2 tuntia ja oli parasta mitä oon kokenut pitkiin aikoihin. Aluksi ahdisti lämpö, mutta siihen tottui nopeasti. Asanoissa oltiin kerrallaan noin 5 minuuttia ja hengitys tapahtui nenän kautta ulos ja nenän kautta sisään. 2 tuntia hurahti ja olo oli raukea. Noin tunnin päästä session loputtua aloin tuntea lievää pahoinvointia ja huimausta. Johtui luultavasti aineenvaihdunnan kiihtymisestä. Söin, join ja hengailin kotona. Päätin, että joogailen myös sunnuntaina.
Näin tein. Asanat tuntuivat välillä helpommilta. Hiki virtasi ja tunsin hetki hetkeltä kuinka olen löytänyt oman lajini. Illalla käytiin Johanneksen kanssa elokuvissa. "Tyttö joka leikki tulella", oli pliisumpi kuin odotin. Myös joogan jälkeinen väsymys meinasi vallata, juuri ja juuri pysyin hereillä. Uni maistui!
Tänään olen viettänyt perus maanantai vapaata. Kävin juoksemassa, yritin asentaa tulostinta ja kirjoitan koululle stooreja. Juokseminen tuntui tänään helpommalta...lieneekö joogan ansiosta. Tänään on myös Pikkis reenit pitkästä aikaa. Levyjulkkarit lähestyvät, joten ihan hyvä vähän harjoitella settiä.
Lo
Näin on!
Olen todella onnellinen. Koulu on ihanaa, vapaus on ihanaa, elämä on ihanaa!
Ymmärrän itsestäni hetki hetkeltä enemmän. Haluan kohdata asioita. Haluan olla rohkea, tehdä asioita ja kokea.
En pelkää mitään!
Paitsi Pet semetary elokuvaa.
Tänään juoksin pitkästä aikaa. Tuntui hyvältä, vaikka hetken luulin kärsiväni astamasta. Toivottavasti jatkan juoksemista, toivottavasti aloitan Hot Joogan.
Tänään menen katsomaan Magyar Possea. Yksi unelmani täyttyy taas!
Lou
Moi,
Ajattelinpa ilmoittaa, että tästä päivästä lähtien lopetan punaisenlihan ja kanan syömisen.
Kiitos.
Ja tsekatkaa tää http://kemikaalicocktail.blogspot.com/
- Lonjitsku!
Moigeruus!
Olipa nasta viikonloppu.
Perjantaina juhlin Asturaa. Astan kirjoittama näytelmä "Pennut" oli mahtava. Käytiin hermobissellä ennen näytöksen alkua. Se tais vähän relata kumpaakin. Mä vaan siis jännitin Astan puolesta. Esityshän oli mahtava! Täyttä tykitystä. Eskan jälkeen juotiin lasit skumppaa ja mä lähdin tapaa Mikendooria Coronaan.

(Asta, tyylikäs dramaturgi).
Cordessa oli nastaa. Innostuin skumpasta niin paljon,että juotiin pari lasillista myös Missen kaa. Tää oli mukava kerta Coronassa, sillä en järjestänyt siellä mitään kohtausta. Yleensä ihan tahtomattanikin särjen laseja, itken, huudan liian kovaan ääneen, tai sormestani alkaa vuotaa verta. Tällä kertaa ihan vain istuin ja juttelin normaalisti. Cordesta lähettiin Korjaamolle. Siellä taidettiin vähän riehaantua...Ehkä jorattiin, juotiin ainakin näkäräiset --->virhe. Kahden aikaan otin käbin kotiin ja sammuin.


Lauantai
Heräsin kymmeneltä hieman huppelissa edelleen. Ulkoilutettiin koiria ja mä tein Lottorivin. Puolilta päivin mentiin siivoo mun putkiremppa kämppää ja roudaa vähän kalusteita pois. Mama ja Papa tuli myös jeesii. Meillä oli ihan mukavaa. Käytiin myös syömässä ja mä otin bissen + Irsih coffeen, joka ei ollut kovin hyvä. Mutta toimi ihan hyvänä tasoittavana. Sit shoppailtiin vielä laattoja ja naureskeltiin.


(vammasen näköistä touhua...)
Mua väsytti jo ihan kauheasti, mutta oltiin sovittu Empen kanssa tapaaminen, joten ei muuta kun läpsyt poskille ja Toriin. Vedin cesar salaatin ja Empu jotain Halloumi pastaa. Puhuttiin paljon ja oli mukavaa. Sää oli kovin keväinen, vaikka kylmä. Aurinko laski kauniisti ja inspas meitä vielä Beatroottiin jatkamaan. Siellä sitten naurettiin, väännettiin kättä ja oltiin sormikoukkua. Myös Ville ja Simo tulivat paikalle. Lähti vähän käpälästä ;).




Illan päätteeksi Johannes tuli työmatkalla hakemaan mut kotiin. Oli ihanaa. Vietiin koirat yökävelylle ja päätettiin itse vielä käydä yksillä Oljenkorressa. Oli rauhallista ja söpöä.


Olipas kerrassaan tapahtumarikas viikonloppu.
Perjantaina muistelin ala- ja yläaste kavereiden kanssa vanhoja hyviä aikoja. Juotiin erilaisia drinkkendaalereita, skumppaa ja tietty snapsit. Laura oli tehnyt ihan super hyvää ruokaa. Erityismaininta possulle, joka suli suuhuni. Juhlien jälkeen hypässin taksiin (vaikka mulla on säästökuuri) ja menin tapaamaan Kassua Tavastialle. Sielläpä soitti Corpset ja Huoratron. Tanssittiin corpsien aikana hulluna ja Huoratronin aika juteltiin vauhkosti ja maisteltiin skumppaa ja viintä. Paras läppä oli, että kolmen aikaan en hypännyt taksiin, vaan matkasin kotiinyödösällä. Kreisiä!
Lauantaina heräsin tietty aikaisin ja lenkitin koiria tunnin verran lähimetsässä. Sit treffattiin maman kanssa stockalla ja katsottiin lamppuja. Yks oli ihan nätti, mutta vähän liian tyyris. Juotiin kaffet ja sit lähdin alkon kautta Hepan kammattavaksi Qhairiin (vaikka mulla on säästökuuri). Juotiin skumppaa ja mun tukka värjättiin valkoiseksi. Molemmilla oli kiljuva nälkä, joten käytiin syömässä Torissa (vaikka mulla on säästökuuri). Sit käytiin vielä Motelletissa pelaamassa Kimblee ja Afrikan tähteä. Parit snapsit ja siider (vaikka mulla on säästökuuri).
Himaan lompsittuani soitin Justulle ja lähdin Koskelaan syömään ranskiksia ja nakkeja. Tietty punaviinin kanssa. Oli oikein mukavan löysää. Jubailtiin vaan ja kybän aikaan palasin kotiin. Sit yritin katsoa leffaa, mutta uni voitti.
Tänään on ollut koirapäivä. Aamupäivällä oli Smirgelin ja Hepapuukon kanssa Sipoon koirametsässä. Meillä oli 5 koiraa ja eväät. Vaikka ei ollut kirkkain kevätpäivä oli mahtavaa saada kunnolla happea ja tarpoa loskassa. Kodossa katsoin alaston ase 2 ja puol ja Johanneksen herättyä (klo 16) syötiin ihanaa pastaa ja vohveleita. Illalla käytiin vielä Rajasaaressa juoksuttaa koiria.
Nice, tässä vielä kuvasarjana:
Perjantai:

Lauantai:




Sunnuntai:





Loli
Eilen muutettiin Kapa Leino uuteen kämppään Flemarille. Meikä ajoi pakua ja kannoin ainakin yhden tuolin 6.teen kerrokseen. Oli maailman nopein ja hauskin muutto. Meitä oli Kassu, Erkki, Misse, Olli, Henkka ja Elena. Kun kamat oli siirretty, syötiin Kassun mahtavia ruokia ja naurettiin hyville vitseille (lähinä kalavitseille) ja katottiin Youtubesta hauskoja videoita. Seiskalta kuitenkin väsähdin ja tulin kotiin saunaan.
Ai saatana, on ollut myös hyvin tuskaisia päiviä, sillä luultavasti mun joku vatsalihas on revähtänyt. Viikon on ollut sellasta tuskaa, että ei helvetti.
Viime viikolla äänitettiin Pikkiksen levylle flyygeliä. Äänityspaikkana tietty Peksin hieno talo. Meni aikas nappiin. Muutama otto per biisi ja valmista tuli. Vaikuttavimmat olivat ehdottomasti Kaarnalaivat ja Kauneimmat. Varvuista tuli super hidas. Se saatiin ekalla otolla purkkiin.
Tänään keskityn siivoamiseen, hyvään ruokaan ja leffaan.
Tässä kuvia :




Lola
Lauantai aamu jälleen koittaa! Hienoa. Hengailen tänään Tempon kanssa ja illalla täällä meidän taloyhtiössä on urheilubileet. Pitää pukeutua hassusti.
Eilen Johannes teki maailman parasta ruokaa! Se oli niin hyvää, että söin yhteensä kolme lautasellista. Sit olikin vatsa niin täysi, että nukahdin yhdeksän aikaan.

Ajattelin käydä Pikku-Temen kaa pienellä brunssilla Bellyssä. Sit Ilvestiellä ja myös ehkä Smirrellä mennään käväsee. Ulkona on niin mahti ilma, että eipä meinaa uskoa!
Loli
Uuh.
Eilen oli reenit. Oli mahtavaa. Siis niin hienoa!
Soitettiin uutta biisiä ja upeahan siitä tuli. Siis U-P-E-A!
Oli niin mukava nähdä kaikkia meidän bändin mussukoita. Varsinkin Tompalla oli energinen soittofiilinki ja se välittyi muihinkin. Yleensä pelkään eniten, että Tomppa ei saa biisistä kiinni. Jos rumpali on masentunut ameeba, on muillakin hyvin vaikea ponnistella.
Soitettiin kappale monta monta kertaa läpi ja tehtiin aina pieniä korjauksia. Kertosäe on ravisteleva, mutta samalla todella herkkä. Emilia sovitti meille vielä kertsiin yllättävän korkea stemmat, joka on erikoista. Mä olen tottunut laulamaan kaiken alhaalta ponnistelematta ja nyt täytyi todella ponnistaa. Itse keskityin lähinnä soittamaan kaikki osat oikeassa järjestyksessä, jotta muiden olisi helppo seurata missä mennään. Viimeisillä kierroksilla saattoi jo vähän rentoutua, tiesin et jäbät hoitaa homman.
Ensi viikolla jatkuu äänitykset! Ja muuten,
levystä tulee paras!
Loli
Hai!
Harjoiteltiin Empen kaa eilen Pikkistä. Sovitettiin yksi biisi loppuun ja päätettiin tehdä hieman ahdistava laulunpätkä levyn lopetukseksi.
Levystä tulee hyvin sininen.
Tänään esitellään bändille ja eiköhän jo kohta päästä taas rullaamaan studioon.
Looni
Tänään tein loppusiivouksen Matskulla. Imurointia, lattioidenpesua, järjestelyä, lakanoiden vaihtoa. Kaikenlaista.
Toin itseni, kasvini, vaatteeni ja koirat nyt kahdeksi viikoksi tänne Johannekselle. Ensimmäiset hetket ovat tuntuneet mukavilta. Juon yhtä olutta ja katselen koirien touhuja. Kummasti tämän kämpän ilmettä myös muutti se kun asetin osan vaatteistani rekille ja laitoin viherkasvit erilaisille tasoille. Hieman surettaa kyllä Matskun kämpästä lähteminen, sillä pidin olostani siellä. Parvi oli ihana, keittiössä oli ihana tehdä ruokaa ja ikkunoista saattoi tuijotella ohi käveleviä ihmisiä tovin jos toisenkin. Ostin Matskulle tulppaaneja ja täytin jääkaappia siidereillä. Laiha, mutta varmasti ilostuttava kiitos.
Mutta, hyvä on olla! Tämä on taas uusi kokeilu, vaihe elämässä.

Loli
Eilen oli hauskaa! Ja tavallaan myös epätodellista.
Nähtiin Emirantti ja Vilpotti Coronassa. Läpät oli levottomia, muistaakseni join pari bisseä. Puhuttiin Tukiaisen siskoksista, flunssasta ja hmm... isistä.
Johanneksen kanssa jatkettiin Katherine laivalle, joka hengaili Etelä-rannassa. Laiva oli mahtava! Vanha ja puinen. Ruumassa oli paljon istumapaikkoja ja pienellä stagella esiintyi bändejä akustisesti. Join taas oluen ja myös kuivan siiderin. Vaikka join mielestäni kohtuudella, huomasin taksissa, että oho! Miehän oon humalassa. Lenkitettiin koirat ja katottiin vielä netti-tv:stä Tukiaisten haastattelu. Taisin nukahtaa kesken, koska en muista siitä mitään. Ainiin! Tilattiin myös yöllä pitsaa! Jostain pitseriasta sai kotiinkuljetuksella vielä klo 2 Pitsat! Se oli upeeta.
Heräsin tänään pirteänä klo 8. Mun paha tapa on alkaa höpöttää heti kun simmut aukeaa. Höpötin sitten Johannekselle ummet ja lammet, enkä kunnioittanut hetkeäkään, että sitä ehkä vielä väsyttäisi. Noustiin kypän aikaan ja J lähti kuvaamaan sen veljen rallisekoilua ja mä aloin siivota tätä kämppää. Nyt oon pessyt matot, tiskannut, imuroinut, pessyt uunin ja laittanut vaatteet kaappiin. On niin saatanan siistiä, ettei meinaa kodiksi tuntea!
Kohta tossa sisäpihalla alkaa grillibileet. Kyllä, helmikuiset grillibileet. Ehkä vähän osallistun, mutta puol seiskaks pitää keritä Juttikseen soundtsekkiin. Soitetaan tänään Emban kaa kahestaan Pikkistä. Meidän jälkeen soittaa Tuomari Nurmio.
Upeeta
Loli
Onpas ollut ahdistavia päiviä! En tiedä tarkalleen mikä ahdistaa...Luultavasti suurin syy on putkiremontti, tai se, että joudun asumaan vielä noin kuukauden evakossa, ennenkuin kotiini pääsen. Työmotiivi on myös tällä hetkellä alhainen, eikö oikein mikään juttu tunnu edistyvän. Pikku Kukan kanssa studio junnaa paikallaan, onneksi lauantaina on keikka, niin saa taas bändiinkin kosketusta.
Tänään tein hyvää ruokaa! Kirsikkatomaatti-pekoni pastaa. Nam. Koska olen valkosipulihullu, lisäsin pastaan 3 kynttä valkosipulia. Ainekset vaan pannulle ja avot!
Kuva ei ole ehkä kaikista herkullisin, sillä valokuvausvälineenä käytin kännykkääni.

Huomenna on vihdoin perjantai! Aion laittaa hienot vaatteet päälle ja juoda lasin viiniä. Mennään J:n kanssa jollekin botskille, joillekin synttäreille. Odotan innolla!
Lopa
Hellurei!
Päätin jatkaa tätä blogia, sillä päiväkirjan kirjoittaminen on mukavaa.
Muutan hieman blogin tyyliä. Otan päivistäni kuvia ja laitan niitä tänne...tavallaan kuvablogin omainen. Katsotaan mitä tulee...
Tällä hetkelä asun evakossa, asunnossani olevan putkiremontin takia. Kävi hyvä tsägä ja pääsin muuttamaan lähes naapuriin, poikaystäväni siskon kämppään. Olen jo muutaman kuukauden täällä asunut ja viikon päästä pitää muuttaa pois....Yhyy. Alle kuukauden päästä oma remonttini on myös valmis...En jaksa odottaa!!
Heräsin aamulla jo kahdeksan aikoihin. Käytin koirat ulkona ja nyt olen juonut kahvia, kuunnellut J:n kuorsausta ja lueskellut blogeja. Neljältä menen Kassulle syömään laskiaispullia ja linssikeittoa, nam! 
Aika paljon koiria.
Loli
On kyllä super vaikeaa aloittaa kirjoittamista tauon jälkeen.
Matkasimme kesälomalla Italiassa ja toisella viikolla vain hengailin Helsingissä. Töihin palaaminen tuntui aika karulta. Yritän tehdä töitä, mutta mielenkiinto on koko ajan muualla. Selaan nettiä ja mietin ihan muita juttuja.
Teen jutun jonka löysin emen blogista

(Ihan minne vain lämpimään!)

Loman kynnyksellä on mahtavaa!
Olo on edelleen inspiroitunut. Olen lukenut ja soittanut paljon. Aion jatkaa samalla tyylillä. Elämä on parasta kun tuntee elävänsä. Silloin kun ei ole vain arkisia tunteita, enemmänkin ihmeteltävää mylvintää. Haaveilin mökkeilystä: laiturista ja pienestä kosketinsoittimesta, jolla voi taiteilla auringon lämmittäessä selkää. Haaveilen pitkistä yöunista, metsälenkeistä ja hiljaisesta ympäristöstä. Ah! Kohta sitä saa!!
Olen myös niin täynnä rakkautta. Kohta jo pakahdun.
t.Looo
Nyt alkoi uusi aikakausi!
Starttaan biisimaratoonin, paljon, hyvällä idealla. Uusia juttuja on keksittävä. En ole ahdistunut, enkä surullinen...Miksi kaikki lauluni silti ovat niin apeita?? En tykkää sekoilevasta iloittelustakaan, mutta jokin välimaasto on löydettävä. Maasto, jossa on hyvä maata ja välillä pomppiakin.
Eilen oli vika äänityspäivä Kuussa. Olin jo ihan haikeana, joten join bisseä. Opimme seissiosta paljon ja loppu kesästä on helpompi ryhtyä äänittämään.
Tänään on haastattelu, en ole valmistautunut.
-Looma
Eilen oli första studiopäivä. Tai ilta.
Oli kivaa, vaikka kantapäät alkoivat väsymään kun synan edessä piti seistä monia tunteja. Kuu:ssa on mukava meininki ja rössehuone! Pohjat on nyt purkissa...luulisin. Maanantaina jatkuu laulanta ja sekoilu.
Tänään on onneks pepe perjantai! Huomenna soitetaan aamulla klo 10.40 Pikkiksen kaa Kumpulan kyläjuhlilla. Oonkohan vielä hereillä? Onneks asun lähellä, ni ei tuu kiire.
-Lou
Nyt on aika taas suunnitella tulevaa.
En aloita koulussa syksyllä, joten jotakin muuta on keksittävä. Hulluimmalta ja ihanimmalta ajatukselta tuntuu se, että möisin asuntoni ja lähtisin Pinto kainalossa asumaan loppuvuodeksi ulkomaille. Vuokraisin yksiön esim. New Yorkista ja katsoisin ympärilleni. Voisin tietty muuttaa lähemmäksikin, esim. Ruotsiin....Äh, se olis liian lähellä. Hmmm...pystyisinköhän säästämään rahaa niin paljon, ettei tarvisisi myydä asuntoa, mutta voisin lähteä ulkomaille...Äh, ei.
Jotain on tehtävä. Radiota, ääntä, musiikkia...Muuta en haluaisi. Muuttaisko joku kiva tähän siksi aikaa, kun kävisin seikkailee? Ajatuksia on miljoonia, en oikein saa mistään kiinni.
-Lo